Katso netistä! Vastataan usein kysyjälle. Eipä siinä mitään, internet tarjoaa vastaukset moniin kysymyksiin nopeasti ja kätevästi. Mutta entäpä sitten, kun ei pystykään katsomaan netistä? Kaikilla ei ole mahdollisuuksia verkon käyttöön ja kun yhä useampi välttämätön palvelu siirtyy nettiin syntyy siitä monelle vakavia huolia arjessa selviytymisessä.
Uutta teknikkaa tuodaan palveluihin säästämään kustannuksia, nopeuttamaan ja muuttamaan saatavuuden ympärivuorokautiseksi. Tietotekniikan käyttäminen edellyttää kuitenkin kolmea seikkaa: täytyy olla laitteet, täytyy olla yhteys ja täytyy olla osaamista. Tekniikka on kehittynyt nopeasti viime vuosikymmeninä. Laitteiden koko on pienentynyt. Nyt nettiyhteyttä, jolla voi hoitaa asioitaan, selailla maailman tapahtumia, ja lähetellä sähköposteja voi kuljettaa mukanaan, matkapuhelimessa – mikäli sellainen on ja osaa käyttää sitä.
Kaikilla ei ole mahdollisuuksia hankkia laitteita nettiyhteyttä varten, mutta vieläkin suuremman esteen verkkopalveluiden käyttöön muodostaa osaamisen puute. Järjestelmät menevät nopeasti eteenpäin, ja ellei ole niihin perehtynyt jo aiemmin, saattaa kynnys mukaan hyppäämisessä olla liian suuri. Näin on erityisesti monien iäkkäiden ihmisten kohdalla.
Postilaissa todetaan postitoiminnan tarkoitukseksi: ”…yleispalvelun ja muun postipalvelun tarjontaa”. Mielestäni kansalaisten verkkoyhteyksien käyttömahdollisuuksien turvaaminen olisi syytä liittää osaksi postilain alaista Postin toimintaa. Suomen Posti on myös luonteva taho järjestämään, varmistamaan ja turvaamaan verkkoyhteydet kaikille kansalaisille. Postin johdosta on viime vuosina tulvinut ideoita toiminnan laajentamisesta mm. ruohonleikkuuseen ja ateriapalveluun. Nämä ovat kuitenkin palveluita, joilla on jo riittävästi toimijoita, eivätkä ne mitenkään liity Postin ydintehtävään, yhteyksien varmistamiseen ihmisten välillä.
Haluan, että aletaan selvittää, kuinka yhteiskunnan tietoverkkopalvelut saadaan kaikkien käyttöön. Suomen kehittäminen tietoyhteiskuntana edellyttää, että jokainen saa yhteyden internetiin, ilman että ikä, terveydentila, varallisuus, asuinpaikka tai mikään muukaan sitä estää.
Petteri Pavas
13.9 2018